Lähdimme Kemiöön tapaamaan Baltic Jazz-festivaalin toiminnanjohtaja Solveig Fribergiä. Ajatuksena oli festivaalin markkinointisuunnitelman laatiminen ja yleisesti festivaaliin tutustuminen. Itse toiminnanjohtaja otti meidät iloisesti vastaan ja vajaan kahden tunnin jälkeen meillä oli kasassa paljon materiaalia ja ideoita, joita haastattelun ohella oli kaikille syntynyt. Baltic Jazz vaikutti mielenkiintoiselta festivaalilta, varsinkin paikkansa suhteen. Idyllinen Dragsfjärdin saari luo otolliset puitteet festivaalin toteuttamiselle, vaikkakin se ei tavoita ihan kaikkia festivaalista kiinnostuneita. Markkinoinnin osalta keksimme siis paljon kehityskelpoisia ideoita. Mediamainonnan lisääminen oli yksi asia, jota ajattelimme festivaalin tarvitsevan lisää. Minulle tuli taas mieleen, että ohjelmisto kaipaisi uudistusta. Solveig kertoi, että he ovat saaneet kritiikkiä siitä, että vuosittain esiintyvät samat artistit. Muutenkin he haluavat pitää selkeän linjansa; korkeatasoista vanhanluokan jazzia. Kuitenkin, itse näkisin, että uusien vaikutteiden omaksuminen saattaisi lisätä kävijämäärää ja laajentaa kuulijakuntaa. Taisimme myös kaikki olla yhtä mieltä festivaalin visuaalisesta ilmeestä. Se ei ollut kovin puhutteleva tai ylipäänsä laadukas. Varsinkin nettisivut kaipaisivat totaalista uudistamista. Visuaalinen ilme ei ollut yhtenäinen. Festivaalia oli myös tuotteistettu mm. levyjen ja t-paitojen myynnillä. Julisteiden myynti voisi olla seuraava tuotteistamisen ulottuvuus. Saa nähdä. Näistä lisää markkinointisuunnitelmassa.